Luomukonsteja kipuiluun

Kuva täältä.


E-pillereitä syödessäni särkylääkkeet kuuluivat jokaviikkoiseen rutiiniini. Sain hormonaalisesta ehkäisystä päänsärkyjä useamman kerran viikossa, mutta kuvittelin sen kuuluvan normaaliin naisen elämään. Hoidin kaikki kivut ibuprofeenin avulla, kuinkas muutenkaan. En ajatellut sen olevan kummallista, enhän sentään nappaillut niitä ihan joka päivä. Pillerit lopetettuani havahduin ajatukseen luonnonmukaisuudesta ja aloin kyseenalaistaa särkylääkkeiden roolin elämässäni. Tarvitsenko niitä oikeasti niin paljon? 

Päänsäryt loppuivat pillereiden lopettamisen jälkeen, ja halusin siitä innostuneena vähentää särkylääkkeiden käyttöä vielä lisää. Aiemmin nappasin tabletin heti ensimmäisten kuukautisjomotusten ilmaannuttua, nyt halusin turvautua niihin vasta sitten, kun olo olisi todella kipeä. Yllätyksekseni en tarvinnut särkylääkettä kuin yhtenä tai kahtena päivänä kuussa. Ero entiseen oli todella suuri!

Sitten alkoivat oudot kivut, joista kirjoitin aiemmin. Nyt pahin tilanne on helpottanut (kop kop), mutta kovimmillaan  voimakas kipu alkoi vaikuttaa jo elämänlaatuuni. En saanut öisin nukuttua, päivisin kivun iskiessä kylvin hiessä ja pelkäsin pyörtyväni. Halusin kuitenkin etsiä vaivaan muutakin apua kuin särkylääkkeet, sillä niistä ei tuntunut olevan juurikaan hyötyä. Etsin siis konsteja, joilla kipua voisi helpottaa luontaisin keinoin ja samalla tukea kehon omia voimavaroja. 

Ensimmäinen apu löytyi vyöhyketerapiasta. Isoäitini on vyöhyketerapeutti, ja hän on opettanut minua etsimään kivunlievitystä peukalon ja etusormen välissä olevasta pisteestä, jota painamalla kivun tuntemus helpottaa. Muitakin kipua helpottavia pisteitä löytyi googlaamalla, esimerkiksi täältä. Ne helpottavat oloa erityisesti silloin, kuin muita apuja ei ole lähellä.

Toisena askeleena otin käyttöön piikkimaton. Sen luvataan lievittävän kipua ja rentouttavan, joten annoin sille mahdollisuuden. Selällään makaaminen matolla tuntui aika vaatimattomalta, joten kokeilin muitakin käyttötapoja. Parhaat mielihyväntuntemukset sain seisomalla maton päällä paljain jaloin. Siinä piikit tuntuvat mukavan reippaasti, ja jälkikäteen olo on ihanan euforinen. Olen pitänyt piikkimattosessiot ennen nukkumaanmenoa, ja toistaiseksi yölliset kipukohtaukset ovat pysyneet poissa.

Perinteinen vatsakipujen helpottaja on tietysti kaurapussi. Mikrossa lämmitettävä pussi rentouttaa, mutta tehokkuudessa se ei päihitä kahta edellistä.

Näiden konstien lisäksi olen testannut joogaa. Tein joogaharjoituksia joskus muutama vuosi sitten lähes päivittäin, mutta se on viime vuosina jäänyt. Otin siis käyttöön Joogaa naisille -kirjan ohjeet kuukautiskipujen helpottamisesta. Tietyt asanat stimuloivat lantion seutua, ja niiden luvataan lisääntyneen verenkierron myötä lievittävän kipuja.

Viimeinen askeleeni kohti kivuttomampaa ja terveempää elämää tulee olemaan akupunktio. Aion kesän lopulla mennä elämäni ensimmäistä kertaa pisteltäväksi. Joidenkin lähteiden mukaan se on lääkkeitäkin parempi kivunlievittäjä, joten sitä on testattava. Elättelen myös toiveita, että akupunktio saattaisi tasapainottaa hormonitoimintaani, ja onpa joku saanut sen avulla hoidetuksi lapsettomuuttakin.

Haluan vielä jakaa teidän kanssanne tärkeän oivalluksen. Päätin, että yritän tästedes tukea ja vahvistaa omaa terveyttäni, en hoitaa sairautta. Haluan kokonaisvaltaisempaa terveyttä, jossa ei yksinkertaisesti ole enää tilaa PCOS:lle. Oireyhtymä ei saa enää määritellä terveydentilaani tai mielialaani! Tämä ajatus on antanut minulle valtavasti voimia, ja haluan pitää itsestäni päivä päivältä parempaa huolta.

Huolenpitoa, hemmottelua ja rentoilua viikonloppuun!

Knocked Up...NOT!

Kuva täältä.

Maanantai on muutenkin päivistä pahin, mutta pitkän viikonlopun jälkeen alkava arki on pelkää murhaa. Mieskin lähti työkeikalle toiselle paikkakunnalle, joten olen koko viikon itsekseni. Seinien tuijottelu sadepäivänä ei tee hyvää mielenterveydelle, sanonpa vain. Muun hyvän lisäksi päätin katsoa leffan Knocked Up. ISO virhe!

Maanantaiblues ei (yllättäen) kohentunut vauvaelokuvaa katsomalla. Itse leffa on oikeasti aika hauska, olen nähnyt sen aiemminkin. Olen kuitenkin ilmeisesti päässyt siihen vaiheeseen, jossa kaikki vahinkoraskauteen perustuva huumori aiheuttaa etovaa oloa. Keittää pelkkä ajatuskin, että joku pamahtaa paksuksi kertaheitolla. Jyystäisin hampaat irvessä vaikka tuomiopäivään saakka, jos tietäisin sen tuottavan tulosta. Valitettavasti en ole ovuloinut kertaakaan viimeisen puolen vuoden aikana. Todennäköisesti en myöskään sitä edeltävinä kuukausina, vaikka menkat tulivatkin pari kertaa. Siinä vasta huumoria! Olen kyllä hedelmällinen kuin kuutio betonia. 

P.S. Oikeasti en pidä seksiä jyystämisenä, se on superkivaa. Mutta pelkään vähän sitä, mitä meidän upealle seksielämälle käy, jos lapsettomuus asettuu taloksi myös makkarin puolelle. Avioliittoani en aio uhrata sille alttarille.

P.P.S. Halusin alun perin kirjoittaa kiitollisuudesta. Ajattelen nimittäin 95 % ajasta, että minulla enemmän kuin 1000 syytä olla hemmetin kiitollinen joka päivä. Mutta sitten se loput viisi prosenttia onkin kuorrutettu edellämainitun kaltaisella itsesäälillä. Mistä en siis ole erityisen ylpeä.

Ihan kipeetä

Kuva täältä.

Viimeisen viikon ajan olen kärsinyt oudoista kivuista. Ne muistuttavat menkkakipuja, mutta ovat voimakkuudeltaan ainakin kymmenen kertaa pahempia. Kipu säteilee selkään ja etureisiin, ja pahimmillaan olo on jotakin oksentamisen ja pyörtymisen väliltä. Omituisinta on, että kivut alkavat aivan yhtäkkiä, ja yhtä äkillisesti ne loppuvat 10-20 minuutin tuskan jälkeen. Ja sen jälkeen olo on taas mitä parhain. Tähän mennessä kipu on iskenyt vain kerran tai pari vuorokaudessa, muun ajan olen saanut olla rauhassa.

Olen googlaillut vimmatusti mahdollisia syitä, mutta en ole löytänyt kuin kaksi vaihtoehtoa. Joko munasarjassa oleva kysta tai kehittymässä oleva endometrioosi. Käsittääkseni kystiin liittyvä kipu kuitenkin paikantuu selkeästi jommalle kummalle puolelle sen munasarjan mukaan, missä se oleilee. En ole kuitenkaan onnistunut paikallistamaan mitään sellaista, kipu tuntuu tasaisesti koko alavatsan alueella aivan menkkakipujen tapaan. 

Endometrioosi taas... En halua ajatella sitä vaihtoehtoa. Kuulostaa lapselliselta, mutta olen kaikkien PCOS-vaivojeni keskellä lohduttautunut sillä, etten sentään kärsi endometrioosista ja niistä helvetillisistä kivuista. Jos siis ikinä saisin tietää sairastavani myös endometrioosia, tuntuisi se harkitulta iskulta vasten kasvoja. Ja jos pelkän PCOS:n kanssa hedelmällisyyteni on vähän niin ja näin, jäisikö minulla enää mitään mahdollisuuksia?

Kuinka päivänsäteestä tuli menninkäinen

Kuva täältä.

Kuulin tänään ystävältäni iloisia parisuhdeuutisia: vuoden mittainen etäsuhde päättyy vihdoin, kun ystäväni mies sai töitä tämän kotikaupungista. Normaali ihminen ilahtuisi hyvistä uutisista, mutta minä tietystikään en. Hävettää tunnustaa, mutta hienot uutiset kuullessani naamani venähti ja sain itseni kiinni toivomasta, että ehkä se ei sittenkään onnistuisi.

Miten minusta tuli näin häijy tyyppi? En nimittäin vielä vuosi sitten ollut yhtään tällainen.

Viime talvi ja kevät ovat kalvaneet minua salakavalasti. Opintoni sujuivat ja parisuhdekin kukoisti, mutta viimeisten yhdeksän kuukauden aikana olen vähitellen laskeutunut toiveikkaasta lapsenkaipuusta harmaaseen epätietoisuuteen. Ulkopuolisen on ehkä vaikea ymmärtää tätä, sillä "normaalillakin" parilla saattaa helposti mennä vuosi raskautta yrittäessä.

Vajaan vuoden aikana elämääni ovat astuneet ikävät kolotukset, nipistykset ja kivut. Hormonitoimintani on päin seiniä ja mielialat heittelehtivät joka suuntaan. Painoa on tullut kolmisen kiloa, vaikea sanoa mikä siitä on turvotusta ja mikä rasvaa. Aiemmin ylimääräinen paino kertyi reisiin ja pakaroihin, nyt olen saanut ottaa käyttöön muodikkaan vyölaukun. Myös karvankasvu on kiihtynyt ja hiukseni rasvoittuvat aiempaa nopeammin.

Samalla, kun olen taistellut näitä ikäviä oireita vastaan (kärsien poikkeuksetta tappion), olen hitaasti luopunut ajatuksesta "ehkä meillä on ensi xxkuussa vauva". Tiedän, että toivo ei suinkaan ole menetetty, mutta olen luopunut aktiivisesta haaveilusta. En laske enää kuukausia, vaan olen siirtänyt lapsihaaveeni realisoitumaan "sitten joskus". Ehkä luomuraskauden, hedelmöityshoitojen tai adoptiojonon kautta. Kuka tietää.

Kaikki tämä on ollut aika iso pala nieltäväksi. Havahduin väsymykseeni ja välinpitämättömyyteeni tänä aamuna, kun söin aamiaiseksi yhden pehmenneen omenan ja kourallisen chilipähkinöitä. En jaksa pitää huolta itsestäni, enkä koe olevani kaunis tai viehättävä. Jos ulkoinen kauneus on ollut katoamaan päin, samoin on sisäisen kauneuden laita. Huomaan hautovani katkeria ajatuksia entistä useammin ja ärsyyntyväni ystävilleni.

Tiedän, etten voi jatkaa näin. Tavalla tai toisella minun täytyy alkaa taas arvostaa itseäni ja herätä välittämään asioista. Mutta mistä edes osaan aloittaa?

Iltalukemista

Tykkään etsiä tietoa netistä melkein asiasta kuin asiasta, joten linkata yhden PCOS-asiaa sisältävän artikkelin. Nettitietoa aiheesta löytyy kilometrikaupalla, mutta asialliset artikkelit on hankala seuloa humpuukin tai itsestäänselvyyksien joukosta.

Tässä siis The Guardian -lehden artikkeli "Not such a posh disorder"

Artikkeli on julkaistu jo 10 vuotta sitten, mutta itse asiahan ei tässä tapauksessa vanhene. Tiesittekö muuten, että myös Victoria Beckhamilla on PCOS?

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Kuinka monta viivaa testiin piirtyikään?

Kuva täältä.

Ostin eilen Predictor Early -raskaustestin, ja otin puikon tänä aamuna käyttöön. Vaikka olin käynyt mielessäni  läpi monenlaisia toiveita, tiesin jo sisimmässäni testituloksen. Olen tehnyt niin monta kertaa negatiivisen raskaustestin, että en osaa edes kuvitella miltä ne kaksi viivaa siinä tikussa näyttäsivät. Se tuntuu yhtä utopistiselta näyltä kuin lumimies tai Loch Nessin hirviö.

Oli tosi ankea fiilis lähteä testaamisen jälkeen töihin ja yrittää vakuutella matkalla, että eipä tässä mitään. Pettymyksen ja itsesäälin kyyneleet kihosivat silmiini monta kertaa, mutta päätin olla pilaamatta päivääni surkeudessa piehtaroimalla. Lähetin töistä viestiä muutamalle ystävälle, ja se helpotti pahinta oloani.

Nyt olen ottanut jo etäisyyttä koko asiaan, mutta tiedän palautumisajan pitenevän pettymysten määrän kasvaessa. Miltä mahtaa tuntua, kun olen tehnyt 50 negatiivista raskaustestia? Tai vielä enemmän? Villi veikkaus, että muutama piristävä viesti ystäviltä ei riitä pyyhkimään sitä kipua pois.

Nyt ei kuitenkaan auta muu kuin puskea eteenpäin ja uskoa, että parempaa on tulossa. 

Ollako vai eikö olla

Anne Geddesin kuva täältä.

Jotenkin absurdia, että melkein kaikki kliseiset raskausoireet on nyt koettu. Menkkakrampeista nännikipuun, turvotukseen, väsymykseen, päänsärkyyn, flunssaiseen oloon ja jatkuvaan pissahätään. En silti tunne olevani raskaana, eikä tämä olisi ensimmäinen kerta, kun psyykkaan itselleni erilaisia todentuntuisia "oireita". Vaikka järki sanoo kaiken edellämainitun, sydän toivoo toista. Vaikka koko ovulaation mahdollisuus on pienen pieni, eikä ajoituskaan mennyt nappiin, haluaisin niin kovasti uskoa jotakin ihmeellistä. 

Tiedän, on supertyperää käydä klikkailemassa kaiken maailman laskureita netissä. Mutta kun. Jos nyt olisin ihmeen kaupalla tullut raskaaksi, olisi pikkulinnun laskettu aika äitini syntymäpäivänä. 

Samaan aikaan kun yritän unohtaa koko asian, mielessäni pyörii sata huokausta ja toivetta. Surkeinta on, että jos en ole raskaana, olen vain vainoharhainen ihminen, jolla on sitkeä flunssa, karmea päänsärky ja turvonnut vatsa. 

Vauvamahojen bongailua ja ovulaation jälkeistä elämää

Kuva täältä.

Tiedättekö sen tunteen, kun vauvamahoja näyttää yhtäkkiä olevan kaikkialla? Facebookin etusivu pursuaa vauvauutisia, ja kadullakin tuntuu kävelevän vastaan vain odottavia äitejä. Kuulin myös tänään työkaverini odottavan perheenlisäystä, joten saan tästä eteenpäin ihailla pyöristyvää vatsaa myös töissä. Hollywoodissa on samaten meneillään varsinainen vauvabuumi, joten kaikki hömppälehdet ovat täynnä hehkeitä julkkismammoja.

Aivan lähimmässä ystäväpiirissäni ei ole vielä ollut vauvauutisia, mutta se on vain ajan kysymys. Läheisimmät ystäväni ovat olleet kumppaneidensa kanssa yhdessä jo vuosia, joten voisin pistää veikkauksen pystyyn ensimmäisestä raskautujasta. Tiedän jo nyt, että jos he tulisivat raskaaksi ennen minua, saisin taistella kateuden ja katkeruuden kanssa. Olisi aika kamalaa, jos en kykenisi iloitsemaan aidosti ystäväni puolesta.

Viime postauksessa kerroinkin, että oireista päätellen saatoin ovuloida tässä kierrossa. Nyt on menossa dpho 6 (days past hypothetical ovulation), ja kieltämättä on ollut vähän heikohko olo. Nännit ovat olleet hieman kipeät (mitä ei ole ollut aiemmin), ja vatsaa on välillä kramppaillut menkkamaisesti. Vatsa on myös ollut useamman päivän sekaisin ilman kunnollista syytä. Mieleni tekisi vetää jo vaikka mitä johtopäätöksiä, mutta yritän pidättäytyä niistä toistaiseksi. Negatiivinen raskaustestitulos vetää jo itsessään mielen niin matalaksi, että en kaipaa siihen mitään ennakkohypeä. On silti kerrankin kiva vähän jännittää, sillä edes hypoteettinen ovulaatio on minulle harvinaista herkkua. Jonkinlaiset hormonaaliset oireet kertovat nimittäin sen, että sisuksissani ei ehkä olekaan pelkkää autiomaata.

Hyppyjä tuntemattomaan

Kuva täältä.

Monenlaista jännittävää on ilmassa. Mies sai kaksi alustavaa työtarjousta ensi syksyksi, joten opiskelu saattaa työn vuoksi hetkeksi jäädä. Toinen tarjotuista työpaikoista olisi pääkaupunkiseudulla, joten se tarkoittaisi aika isoja muutoksia myös meidän yhteiseen arkeemme. Omat opiskeluni jatkuvat täällä Länsi-Suomessa vielä intensiivisesti, joten en olisi hetkeen valmis muuttamaan perässä, jos kutsu etelään kävisi. Toinen työtarjouksista on sijainniltaan kätevämpi, mutta toteutumiseltaan epävarmempi. Vaikka nykyinen elämäntilanteemme on kaikin puolin ihana, kutkuttaa myös hyppy tuntemattomaan. Kuka tietää, mitä syksy tuo tullessaan!

Miinuspuolena tuossa pääkaupunkiseudun työpaikassa on mahdollinen erilleen muuttaminen tai ainakin pitkät työmatkat. Vauvaprojektin osalta ajatus näin suurista elämänmuutoksista tuntuu aika haastavalta. Jos emme välttämättä näe viikoilla juurikaan, ainoa mahdollisuus intiimille kanssakäymiselle on viikonloppuisin. Ja eri paikkakunnilla asuessamme voi kyllä mahdolliset tutkimukset ja niitä seuraavat hoidot lykätä hamaan tulevaisuuteen. Huoh. 

Vielä tosin elättelen pientä toivoa, että luomuvauvakin olisi mahdollinen.

Ensimmäiset Terolut-kuukautiset on nimittäin nyt lusittu, ja kierto täydessä vauhdissa. Tunsin aiemmin tällä viikolla vähän menkkamaista jomotusta, ja eilen terävän vihlaisun sen toimivamman munasarjan kohdalla. Voisiko se olla SE? Kiertopäivät täsmäävät, mutta en halua juhlia vielä. Ovistestejä en ole hommannut, sillä en ole vielä valmis aloittamaan niin tieteellistä kierron kartoitusta. Ja ovulaation todennäköisyyshän ei ole meikäläisellä kovin suuri, joten tuntuisi itsensä kiduttamiselta alkaa kytätä testiviivoja.

Vaikka olisinkin ovuloinut (mikä on pieni ihme), ei silti hedelmöittymisen todennäköisyys ole suuren suuri. Eilistä edeltänyt seksikerta oli joskus viikonloppuna ja seuraava sitten eilen illalla. Järjellä ajateltuna ovulaation todennäköisyys ei ole hääppöinen, puhumattakaan tuosta kaikesta muusta ajoituksesta. Mutta saa kai silti vähän toivoa? Jos kumminkin kävisi ihme, onhan sekin teoriassa mahdollista!

Sormet ja varpaat ristissä, mutta kuitenkin silleen rentona ja en yhtään stressaten siis viikonlopun viettoon ;)