Knocked Up...NOT!

Kuva täältä.

Maanantai on muutenkin päivistä pahin, mutta pitkän viikonlopun jälkeen alkava arki on pelkää murhaa. Mieskin lähti työkeikalle toiselle paikkakunnalle, joten olen koko viikon itsekseni. Seinien tuijottelu sadepäivänä ei tee hyvää mielenterveydelle, sanonpa vain. Muun hyvän lisäksi päätin katsoa leffan Knocked Up. ISO virhe!

Maanantaiblues ei (yllättäen) kohentunut vauvaelokuvaa katsomalla. Itse leffa on oikeasti aika hauska, olen nähnyt sen aiemminkin. Olen kuitenkin ilmeisesti päässyt siihen vaiheeseen, jossa kaikki vahinkoraskauteen perustuva huumori aiheuttaa etovaa oloa. Keittää pelkkä ajatuskin, että joku pamahtaa paksuksi kertaheitolla. Jyystäisin hampaat irvessä vaikka tuomiopäivään saakka, jos tietäisin sen tuottavan tulosta. Valitettavasti en ole ovuloinut kertaakaan viimeisen puolen vuoden aikana. Todennäköisesti en myöskään sitä edeltävinä kuukausina, vaikka menkat tulivatkin pari kertaa. Siinä vasta huumoria! Olen kyllä hedelmällinen kuin kuutio betonia. 

P.S. Oikeasti en pidä seksiä jyystämisenä, se on superkivaa. Mutta pelkään vähän sitä, mitä meidän upealle seksielämälle käy, jos lapsettomuus asettuu taloksi myös makkarin puolelle. Avioliittoani en aio uhrata sille alttarille.

P.P.S. Halusin alun perin kirjoittaa kiitollisuudesta. Ajattelen nimittäin 95 % ajasta, että minulla enemmän kuin 1000 syytä olla hemmetin kiitollinen joka päivä. Mutta sitten se loput viisi prosenttia onkin kuorrutettu edellämainitun kaltaisella itsesäälillä. Mistä en siis ole erityisen ylpeä.